Kuukauden vapaaehtoinen: Henriikka Toivola on monella tapaa viemässä kotimaista näkövammaisurheilua eteenpäin

Henriikka Toivola

Näkövammaisurheilun erikoisseuran Aisti Sportin hallituksen ainoa ei-näkövammainen jäsen Henriikka Toivola on Paralympiakomitean heinäkuun Kuukauden vapaaehtoinen. Ehdota seuraavaa Kuukauden vapaaehtoista tästä. 

Henriikka Toivolan pikkusiskolla Eerikalla on näkövamma. Eerika oli tutustunut näkövammaisten joukkuepalloilulajiin maalipalloon koulun tukijaksoillaan Jyväskylässä, ja vuoden 2017 Pajulahden Euroopan mestaruuskilpailujen aikaan sisarusten innostus lajia kohtaan alkoi kasvaa.

– Aloimme käydä Eerikan kanssa Lahdesta käsin Kouvolassa maalipallotreeneissä. Sitten Tihumäen Markus kysyi Eerikalta, josko hän haluaisi alkaa käydä Aisti Sportin harjoituksissa Vantaalla. Sen jälkeen käytiin sitten kahden vuoden ajan Lahdesta Vantaalla treeneissä, Henriikka Toivola kertaa. 

Vuonna 2020 Henriikka muutti opiskelemaan yliopistoon Helsinkiin. Eerikan tie puolestaan on vienyt opiskelemaan Vaasaan, jossa ei ole maalipallojoukkuetta.

– Eerika on haikaillut maalipallon perään ja hänellä olisi halu pelata, mutta valitettavasti laji on tällä hetkellä tosi pääkaupunkiseutupainotteinen, Henriikka harmittelee.

Isosisko on pääkaupunkiseudulle muutettuaan ajautunut yhä vain tiiviimmin maalipallon ja muun näkövammaisurheilun pariin.

– Tein jonkun kehitysehdotuksen maalipalloturnauksen järjestämiskäytäntöihin liittyen, olisiko ollut, että ehdotin toista ateriaa niille vapaaehtoisille, jotka ovat turnauksissa koko päivän hommissa. Pian sieltä tulikin Aistin suunnasta vastaus, että kiinnostaisiko minua lähteä mukaan seuran hallitukseen.

Aisti Sport perustettiin vuonna 2017 ja Toivolasta tuli seuran hallituksen ainoa ei-näkövammainen hallituksen jäsen vuonna 2020.

– Se, että olen ainoa näkevä, on johtanut siihen, että aika usein minulta kysytään esimerkiksi mitä mieltä olen jostain graafisesta ulkoasusta ja minulla on iso rooli Aistin sosiaalisen median kanavien päivittämisessä ja kehittämisessä, Toivola sanoo.

Visuaalisen näkemyksen esiin tuominen kelpaa Toivolalle, joka on muun muassa innokas valokuvaaja.

– Olen Suomen paras ja ainoa näkövammaisurheilun kuvaaja, hän naurahtaa.

Toivola toimii myös apuohjaajana Aistin lapsille suunnatussa Aisti Games -liikuntaryhmässä. Seura järjestää eri lajien esittelytilaisuuksia, joissa Toivola on useimmiten mukana. Lisäksi hän pelaa maalipalloa itse pari kertaa viikossa, ja jonkin verran myös muita näkövammaislajeja, kuten sokkopingistä ja jalkapalloa.

– Vapaaehtoishommat painottuvat paljon iltoihin ja viikonloppuihin. Päivät opiskelen.

Opiskeluissakin Toivolalla riittää puurrettavaa.

– Minulla on työn alla kaksi tutkintoa: Helsingin yliopistossa opiskelen puolan kieltä ja Jyväskylässä erityispedagogiikkaa ja soveltavaa liikuntaa. Kandidaatintyössäni olen yhdistänyt nämä asiat. Tutkin puolalaisten näkövammaisurheilijoiden representaatiota Puolan mediassa.

Henriikka Toivola ei ole perheensä ainoa maalipallon vapaaehtoishommista innostunut. Äiti Tuula-Anneli Toivola on maalipallotuomari.

EHDOTA KUUKAUDEN VAPAAEHTOISTA!

Suomen Paralympiakomitea nostaa vapaaehtoistoimijoiden tekemää arvokasta työtä valokeilaan Kuukauden vapaaehtoinen -juttusarjassa, jossa esitellään vapaaehtoistyötä paraurheilun tai soveltavan liikunnan parissa tekeviä henkilöitä.

Kuukauden vapaaehtoinen voi toimia urheiluseuran tai paikallisyhdistyksen riveissä tai olla jollain muulla tavalla tekemisissä paraurheilun tai soveltavan liikunnan kanssa. Kuukauden vapaaehtoinen valitaan sähköisen ilmiantolomakkeen kautta tulleiden ehdotusten joukosta.

Anna oma ehdotuksesi Kuukauden vapaaehtoiseksi tästä

Kuukauden vapaaehtoiseksi ei voi ilmoittaa itseään, vaan ehdotuksen tulee tulla toisen henkilön/tahon tekemänä. Ehdotuksen yhteyteen kirjoitetaan lyhyet perustelut, miksi juuri tämä henkilö olisi hyvä Kuukauden vapaaehtoiseksi.

Jos ehdotat henkilöä tammikuun Kuukauden vapaaehtoiseksi ja hän ei tule valituksi, häntä ei tarvitse ehdottaa uudestaan. Aiemmat ehdotukset huomioidaan tulevien kuukausien valintaprosessissa. Sama henkilö/taho voi ehdottaa myös useampaa Kuukauden vapaaehtoista. Yhteen lomakkeeseen tulee kuitenkin laittaa vain yhden ehdotettavan nimi.

Kuukauden vapaaehtoinen -artikkeli julkaistaan kunkin kuukauden viimeisenä päivänä. Ehdotuksia Kuukauden vapaaehtoiseksi voi lähettää milloin tahansa.

 

Kuukauden vapaaehtoiset:

 

HALUATKO TULLA MUKAAN TOIMINTAAN?

Liity Paralympiakomitean vapaaehtoisten listalle tästä

Vapaaehtoiset koulutetaan tapahtumakohtaisesti, ja usein lajista ja työtehtävistä ei tarvitse olla aiempaa kokemusta. Tapahtumista lähetetään viestiä vapaaehtoisille, jotka ovat listalle ilmoittautuneet. Tapahtumien määrä ja vapaaehtoisten tarve vaihtelee.