Äänestä Esteettä luontoon -projekti Partioaitan Ympäristöbonuskohteeksi

Ulkoilu- ja retkeilyvälineyritys Partioaitta on vuodesta 2016 lähtien jakanut taloudellista tukea Ympäristöbonuskohteille. Jokaisesta Partioaitan 365-klubiin kuuluvan jäsenen tekemästä ostoksesta kertyy vuoden ajan 1% valituille Ympäristöbonuskohteille. Edellisvuoden äänestyksessä tukea kertyi kolmelle kohteelle yhteensä 101 250 euroa.

Haku vuoden 2020 Ympäristöbonuskohteeksi on päättynyt ja 1.11. käynnistyy äänestys, jossa 365-klubilaiset pääsevät valitsemaan lopulliset bonuskohteet. Ympäristöbonuksen saaja ratkeaa äänestyksen tuloksen perusteella. Äänestys kestää tapaninpäivään 26.12. saakka. Äänestyksen voittaja tulee saamaan 50% osuuden vuoden 2020 aikana kertyvistä bonuksista, kakkonen 30% osuuden ja kolmonen 20% osuuden.

Yksi äänestykseen valikoiduista Ympäristöbonuskohteista on Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n Esteettä luontoon -projekti. Projektissa hankitaan luontoliikunnan apuvälineitä toimintarajoitteisten henkilöiden käyttöön, järjestetään valtakunnallisia lasten ja nuorten luontoleirejä kansallispuistoissa ammattimaisessa ohjauksessa sekä järjestetään kaikille avoimia luontopäiviä eri puolilla Suomea.

Projekti painottuu erityisesti vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten luontosuhteen edistämiseen. Taustalla on ajatus siitä, että jokaisella pitää olla mahdollisuus luontokokemuksiin. Tällä hetkellä se ei vielä Suomessa toteudu, vaikka upeaa luontoa on kaikkialla ympärillämme.

Päästäksesi äänestämään Esteettä luontoon -projektia Partioaitan Ympäristöbonuksen saajaksi, sinun tulee kuulua Partioaitan 365-klubiin. Liittyminen ja jäsenyys ovat maksuttomia, eikä klubin uutiskirjeitä ja kolme kertaa vuodessa ilmestyvää lehteä täydy tilata, jos ei halua. Klubiin liittyy myös merkittäviä etuja, muun muassa mahdollisuus lainata retkeilytuotteita, kuten telttoja, rinkkoja ja lumikenkiä maksutta. Klubin jäseneksi voi liittyä täällä: https://www.partioaitta.fi/register/?myAccount=1

KUN OLET 365-KLUBIN JÄSEN, KIRJAUDU SISÄÄN JA ÄÄNESTÄ TÄÄLTÄ: https://partioaitta.fi/login/