VAU:n joulukalenteri, luukku 21 – Tiina Siivonen

Tiina Siivonen liitää.

Olen Tiina Siivonen ja toimin VAU:ssa verkostokoordinaattorina. Työnkuvaani kuuluvat mm. koulutusten pitäminen, jäsenasiat sekä tapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen. Työn monimuotoisuus pitää harmaatkin aivosolut liikkeessä.

Jo vuosia sitten haaveenani oli kokea painottomuutta. Sitä kautta olen päässyt kokemaan asioita niin vedessä kuin ilmassakin. Nousuvarjoilu antaa ihanan painottomuuden olotilan ja korkealla ilmassa on todella hiljaista. Samoin sukeltaessa on sama tunne. Vapaapudotus nosturista verkkoon, joka on benjiköysillä kiinni nosturissa. Sitä tunnetta on vaikea kuvata!

Parasta on, että tunnetta syntyy. Samoin näin joulunaika on tunnetta täynnä ja olen jouluimmeinen päästä varpaisiin. Tänä vuonna ensimmäiset pikkujoulut vietettiin elokuussa muiden samanhenkisten kanssa.

Glöginmakuisin jouluntoivotuksin, Tiina!

VAU:n joulukalenterissa joka päivä jouluaattoon saakka VAU:n työntekijä tai aktiivinen vapaaehtoistoimija esittelee itsensä. Joulukalenterin aiemmat luukut löytyvät TÄÄLTÄ.