VAU:n Valtti-ohjelma auttaa vammaisia lapsia liikunnan pariin

Lasten ja nuorten liian vähäinen liikunnan harrastaminen on noussut viime vuosina isoksi yhteiskunnalliseksi huolenaiheeksi. Vammaisten lasten ja nuorten kohdalla liian vähäinen liikunta on vielä valtaväestöä yleisempää, osoittavat useat eurooppalaiset tutkimukset.

– Vammaiset lapset ja heidän perheensä eivät tiedä mikä laji tai liikuntamuoto on soveltuva, mistä sopiva harrastuspaikka löytyy, miten sinne pääsee ja kelpaako sinne mukaan. Urheiluseuroissa puolestaan luullaan, että vammaisia liikkujia ei kiinnosta seurassa harrastaminen tai pelätään oman osaamisen ja ohjaajaresurssin riittämättömyyttä, taustoittaa tutkimuspäällikkö Aija Saari Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:sta.

Tämän kysynnän ja tarjonnan ongelman ratkaisemiseen VAU on kehittänyt Valtti-ohjelman, jonka avulla pyritään löytämään erityistä tukea tarvitseville lapsille liikuntaharrastus.

Valtti on vammaisen lapsen tai nuoren henkilökohtainen liikuntakonsultti ja harrastuksen pariin saattaja. Valtit ovat vammaisliikunnasta kiinnostuneita liikunnan-, kasvatuksen- kuntoutuksen tai sosiaalialan opiskelijoita ympäri Suomea.

Valtti-ohjelmaan voivat hakea mukaan 6–23-vuotiaat erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret. Tultuaan valituksi ohjelmaan lapsi tai nuori saa oman Valtin. Valtti tekee kesällä 2016 alkuhaastattelun, jonka pohjalta hän suunnittelee syksylle 4–6 viikon kokeilujakson. Valtti toimii ohjattavansa liikuntakaverina, ohjaajana, tukihenkilönä ja konsulttina. Tavoitteena on, että ohjattava löytäisi kokeilujakson seurauksena sopivan harrastuksen.

Valtti-ohjelma on osa Euroopan Unionin tuella toimivaa ja hollantilaisen ammattikorkeakoulun koordinoimaa kolmivuotista (2015–2017) SEDY-hanketta (Sport Empowers Disabled Youth), jossa on partnereita seitsemästä maasta.

Claudia Makumbe tuli varta vasten Amsterdamista Suomeen pokaamaan meitä mukaan hankkeeseen. Hän kysyi, että jos teillä olisi rahaa, niin mitä lähtisitte tekemään parantaaksenne vammaisten lasten harrastusmahdollisuuksia. Vastasin, että etsittäisiin vammaisille lapsille henkilökohtainen saattaja liikunnan pariin, ja aika lailla suoraan se laitettiin hankehakemukseen, VAU:n Saari kertoo.

VAU toteuttaa Valtti-hanketta yhteistyössä 15 kaupungin oppilaitosten kanssa. Pääasiassa näistä oppilaitoksista on tarkoitus löytää Valtit ohjattaville lapsille ja nuorille. Haku sekä Valtti-ohjelmaan mukaan haluaville lapsille ja nuorille että Valtiksi haluaville opiskelijoille on auki maaliskuun loppuun saakka. Sähköiset hakulomakkeet löytyvät täältä.

Valtti-ohjelman paikkakunnat (suluissa oppilaitokset)

  • Rovaniemi (Lapin AMK)
  • Oulu (Oulun AMK)
  • Vaasa (Vaasan Ammattiopisto)
  • Kuopio (Savonia AMK)
  • Kajaani (Vuokatin Urheiluopisto)
  • Lappeenranta (Saimaan AMK)
  • Jyväskylä (Jyväskylän yliopisto/Liikunta & JAMK)
  • Pori (SAMK)
  • Tampere (TAMK, Varalan Urheiluopisto, Tampereen yliopisto/okl)
  • Lahti-Heinola (Haaga-Helia AMK, LAMK, Pajulahti)
  • Turku (Turun AMK)
  • Espoo-Vantaa (Laurea AMK)
  • Helsinki (Arcada AMK, Metropolia AMK)