Pyöräily on hyvä, helppo ja aisteja stimuloiva harrastus

Markku Mikkola ja Matti Kangasniemi

Pyöräily sopii monelle hyväksi liikuntamuodoksi, mutta myös erinomaiseksi liikkumisvälineeksi paikasta toiseen. Ajanmukaista on myös pyöräillä läpi vuoden ja katukuvaan on ilmestynyt leveitä muskelirenkaita. Myös sähköpyörät yleistyvät, mutta ovat melko hinnakkaita vielä.

Toimintakyvyn vaihdellessa voi löytää erilaisia pyöriä; nojapyörä, käsipyörä, kolmipyörä, tandempyörä, rinnakkain ajettava pyörä, kolmipyörä, sähköpyörä ja juoksupyörä, jossa istutaan ja jaloilla potkitaan vauhtia eli polkimet puuttuvat. Moneen menoon ja monenlaista.

Tandempyöräilyn konkareita ovat VAU:n vertaisohjaajat eli Iloliikuttajat Markku Mikkola ja Matti Kangasniemi. Miehet ovat polkeneet pilotteineen/oppaineen useita satoja kilometrejä kesäisin.

– Pyöräily on hyvä ja helppo harrastus, jos löydän vaan hyvän oppaan ja kanssapyöräilijän. Näkövammaiselle tandempyöräily on oiva tapaa saada kuntoa kohentumaan. Monen mielestä tandempyöräily näyttää helpolta, mutta vaatii saumatonta yhteispeliä. Toinen ei voi olla vapaamatkustaja, sillä raskasta olisi yksin tandemia polkea, toteaa Mikkola.

Tänä kesänä Mikkola pilotteineen polki Saimaan ympäri ja matkaa taittui 600 km. Mikkola on hankkinut muutamia tandempyöriä, joita lainaa myös kavereilleen. Matti Kangasniemi on yksi lainaajista. Matti on pyöräillyt paljon, mutta näön heikentyessä alle vaihtui tandem ja haasteena on löytää osaavia kanssapolkijoita.

– Tämän kesän saldo tandemilla on 200 km. Parasta mielestäni on se, että aistit ovat auki ja erilaisia ääniä kuuluu matkan varrelta. Hauskaa matkanteosta tekevät monipuoliset maastoprofiilit, joihin kuuluvat niin ylä- kuin alamäetkin. Maastoprofiili on hyvä tarkistaa etukäteen, sillä liian jyrkät ylämäet eivät oikein suju ja pelkkää ylämäkeä polkeminen ei ole mielekästä. Tänä kesänä haasteena on ollut myös lämpö, jolloin pyöräilystä ei nauti niin paljon, Kangasniemi tiivistää pyöräilykokemuksiaan.

Miesten mielestä kuntopyöräilyllä on hyvää pitää kuntoa seuraavaan kesään. Sitä voi tehdä niin paljon kuin haluaa, sillä pilottia ei tarvita. Onnistuu hyvin vaikka omassa olohuoneessa ja radiota kuunnellessa.

Jorma Hännikäinen

Iloliikuttajista pyöräilyyn on innostunut myös Jorma Hännikäinen. Jorma pyöräilee työmatkat ja myös vapaa-aikanaan paikasta toiseen. Jorma on hankkinut itselleen sähköpyörän, joka on mukava ajaa.

– Sähköpyörä keventää mukavasti matkantekoa. Akulla pystyn ajamaan noin viikon eli 50–60 km. Mittariin on kertynyt uudella sähköpyörälläni useita satoja kilometrejä. Talvella ajoa akut eivät oikein kestä, kertoo Jorma. Hän on myös innokas jalkapalloilija vapaa-ajallaan.

Herrat muistuttavat varovaisuudesta liikenteessä. Ilman kypärää ei tienpäälle kannata lähteä. Myös huomioliivi turvaa polkijan näkyvyyttä. Pyörää pitää myös huoltaa, varsinkin jos se on ollut talven varastossa ja se otetaan käyttöön keväällä. Kuntokuun pyöränhuoltojutun löydät täältä: https://www.kuntokuu.fi/uutinen/4053-fillari-viekoon

Entä jos ei ole sopivaa pyörää? Erilaisia pyöriä voi vuokrata SOLIAsta tai Malikkeesta, joiden varauskalenterit löytyvät www.valineet.fi -sivustolta.

Laitetaan pyörät pyörimään ja kerätään suorituksia Kuntokuuhun!

Teksti ja kuvat: Tiina Siivonen