Lajiharjoittelu sisä- tai ulkotiloissa koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana

Kaksi kelaajaa Pajulahti-hallissa

Tämä ohjeistus toimii tueksi lajivalmennustapahtumien suunnitteluun 1.6. alkaen toistaiseksi.

Lajiharjoittelu on sallittua 1.6. alkaen suojaetäisyyksiä noudattaen. Suomen Paralympiakomitea suosittelee kaikkia urheilijoita, valmentajia, avustajia, oppaita ja muita taustahenkilöitä noudattamaan koronapandemian takia annettuja viranomaissuosituksia ja -ohjeistuksia.

Paralympiakomitea suosittelee yli 70-vuotiaille ja riskiryhmiin kuuluville henkilöille omatoimista harjoittelua lähikontakteja vältellen.

Ohjeita valmentajille & joukkueille

Vain terveenä harjoitellaan: urheilijoille ja huoltajille kannattaa korostaa, että liikunta on kielletty aina, jos urheilijalla esiintyy hengitystie- tai muita sairastumisen oireita. Yhteisharjoitteluun osallistuminen maan poikkeustilassa on aina yksilön oma päätös.

  • Lähikontaktia tulee edelleen välttää: Etäisyyksistä (2m) tulee pitää huolta myös koko harjoituksen ajan, hengästyneenä ihmiset välittävät virusta ilmaan enemmän kuin normaalisti.
    • Esimerkiksi bocciassa pelaajien välissä oltava kaksi heittoruutua. Näkövammaisella urheilijalla valkoisen kepin mitta toimii hyvänä opastusvälineenä turvaväli huomioiden. Kaikki harjoitteet, jotka on mahdollista ohjeistaa etänä ennen harjoitusta, vähentävät kontaktien määrää harjoitustilanteessa.
  • Harjoittelu toteutetaan ulkona aina kun se on mahdollista.
  • Suositaan paikkaharjoittelua kiertoharjoittelun sijaan.
  • Sisällä harjoitellessa on syytä huomioida seuraavat asiat: mahdollisuus käsienpesuun saippualla, käsidesin saatavuus, yleisten tilojen siivouksen (pintojen, ovenkahvojen, vesihanojen, WC:n puhdistaminen) tehostaminen.
  • Pelaajat ohjeistetaan tulemaan harjoituksiin puhtaissa varusteissa, kädet saippualla pestynä. Kasvojen koskettelua tulee välttää ja hiki pyyhitään omaan pyyhkeeseen. Jokaisella on käytössään oma juomapullo. Aivastelut/yskiminen suunnataan hihaan ja kädet pestään hyvin heti harjoituksen jälkeen. Pyyhe ja harjoitusasu pestään jokaisen harjoituskerran jälkeen.
  • Käytetään ensisijaisesti omia harjoitusvälineitä. Jos käytössä ovat yhteiset harjoitusvälineet, ei välineitä kierrätetä harjoituksen aikana. Välineet puhdistetaan ennen ja jälkeen harjoituksen. Ja yhteisistä välineistä huolehtii vain yksi henkilö.
  • Peseytyminen ja suihkussa käynti tapahtuu harjoituksen jälkeen kotona. Kun harjoitus päättyy, siirrytään pois paikalta viivyttelemättä.
  • Palaverit ja keskustelut pidetään etäyhteyksillä.

Ohjeita urheilijoille

  • Treenaan VAIN JA AINOASTAAN​ terveenä – nyt ei ole aika leikkiä supersankaria!
  • Mikäli oletan kuuluvani riskiryhmään, varmistan hoitavalta lääkäriltä osallistumisen yhteisharjoitteluun.
  • Jos koen oloni vähääkään flunssaiseksi, jään kotiin ja ilmoitan asiasta viestillä valmentajille.
  • Teen omatoimiset harjoitteet turvavälejä (2m) noudattaen.
  • Pesen huolellisesti käsiäni saippualla ja desinfioin niitä tarvittaessa (kotoa lähtiessä ja kotiin tultaessa).
  • Pidän aina mukanani pientä käsidesipulloa.
  • Juon vain omasta juomapullosta – en lainaa kaverilta tai juo wc:n hanasta.
  • En koskettele kasvoja, hiet pyyhin omaan pyyhkeeseen.
  • Käytän omia välineitä enkä lainaa niitä kavereille, muistan myös puhdistaa välineet harjoituskerran jälkeen.
  • Vältän kaikkea turhaa pintojen koskettelua.
  • Vältän turhaa käyntiä liikuntatilojen WC-tiloissa (käyn WC:ssä kotona ennen ja jälkeen).
  • Treenin jälkeen lähden suoraan kotiin ja peseydyn vasta kotona.
  • Käyn liikuntatiloissa ​vain sovittuna aikana​ ja poistun kun aikani on loppunut, jotta muut pääsevät treenaamaan.
  • Treenin jälkeen huolehdin, että hikipyyhe ja treeniasu tulevat pestyksi ennen seuraavaa käyttökertaa.

Koronavirustaudin riskiryhmät (lähde thl.fi)

Toistaiseksi on kertynyt vähän täsmällistä tietoa siitä, mitkä perussairaudet altistavat vakavalle koronavirustaudille. Päivitetty riskiryhmäluettelo löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivustolta.

Tämänhetkisen tiedon perusteella yli 70-vuotiaat henkilöt ovat muita alttiimpia saamaan vakavan koronavirusinfektion.

Vakavan koronavirusinfektion vaaraa voivat lisätä ne perussairaudet, jotka merkittävästi huonontavat keuhkojen tai sydämen toimintaa tai elimistön vastustuskykyä, esimerkiksi:

  • Vaikea-asteinen sydänsairaus
  • Huonossa hoitotasapainossa oleva keuhkosairaus
  • Diabetes, johon liittyy elinvaurioita
  • Krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta
  • Vastustuskykyä heikentävä tauti kuten aktiivisessa solunsalpaajahoidossa oleva syöpätauti
  • Vastustuskykyä voimakkaasti heikentävä lääkitys (esimerkiksi suuriannoksinen kortisonihoito) 

Hoitava lääkäri arvioi tarvittaessa, onko henkilön perussairaus niin vaikea, että hänellä on riski saada vakava koronavirusinfektio. Lääkäri ottaa myös kantaa siihen, pitäisikö lääkitystä muuttaa.

Muita tekijöitä, jotka yleisesti ottaen heikentävät keuhkojen toimintaa ja saattavat lisätä koronavirusinfektion riskiä terveydelle, ovat

  • sairaalloinen ylipaino (BMI eli Body Mass Index yli 40)
  • päivittäinen tupakointi, myös sähkötupakointi.

Linkki THL:n riskiryhmäsivustolle