Paralympiakomitean päivitetty ohjeistus poikkeustilanteessa

Paralympiakomitean logo sinisellä taustalla

Suomen Paralympiakomitea on päivittänyt leiri- ja kilpailutoiminnan linjauksia koronaviruksen (COVID-19) aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Paralympiakomitea on tehnyt lisäksi ohjeistuksen valmentajille ja urheilijoille koskien harjoittelun aloittamista 1.6. alkaen. Linjausten ja ohjeistusten lähtökohtana on, että Paralympiakomitean toiminta on turvallista paitsi poikkeusaikana myös jatkossa ja sitä avataan asteittain.

Tämän hetken tiedon mukaan Paralympiakomitea ei järjestä leiri- tai kilpailutapahtumia 1.6.-31.7. välisenä aikana eikä lähetä joukkueita mahdollisiin kansainvälisiin kilpailu- tai harjoittelutapahtumiin.

- Nyt tehtyjen linjausten ja ohjeistusten perusajatus on se, että toimintamme on mahdollisimman turvallista harrastajille. Nämä luovat myös linjauksia tulevaisuuteen, jotta urheilijoiden terveys on aina etusijalla, Paralympiakomitean pääsihteeri Riikka Juntunen toteaa.

Paralympiakomitean päätös tapahtumien peruuttamisesta tai siirtämisestä koskee pääasiassa Paralympiakomitean vastuualueella olevien lajien kilpailutoimintaa ja maajoukkueiden leiritoimintaa.

Loppukesän ja syksyn tapahtumien ilmoittautumisia aletaan avata, mutta niiden toteutuminen riippuu koronatilanteen kehityksestä. Paralympiakomitea seuraa viranomaisten ohjeistuksia tarkasti ja ohjeistusta päivitetään säännöllisesti viimeisimmän tiedon mukaiseksi. Muutoksista tiedotetaan välittömästi. Paralympiakomitea on lisäksi jatkuvassa yhteydessä lajien kansainvälisiin kattojärjestöihin, Kansainväliseen Paralympiakomiteaan, Euroopan Paralympiakomiteaan ja Special Olympics -järjestöön. Nyt tehdyt linjaukset ovat samassa linjassa myös näiden tahojen kanssa.

Paralympiakomitean toimiston henkilöstö jatkaa pääosin työskentelyä kotoa käsin elokuun alkuun asti. Henkilöstö on tavoitettavissa puhelimitse ja sähköpostitse.

Linkki harjoittelun järjestämiseen 1.6. alkaen

Linkki THL:n riskiryhmäsivustolle