Rakastatko luontoa ja tykkäät myös kirjoittaa? Retkipaikka etsii esteettömästä retkeilystä kirjoittavia

Luonto tekee ihmiselle monin tavoin hyvää. Se edistää terveyttämme tutkitusti muun muassa laskemalla verenpainetta ja vähentämällä stressiä. Luonto hoitaa mieltämme ja kehoamme tarjoten paljon ihanaa aistittavaa, metsän tuoksusta sateen ropinaan ja ihanista maisemista maukkaisiin marjoihin.

Retkipaikka on luontomatkailuyhteisö, jonka tavoitteena on alusta saakka ollut madaltaa ihmisten kynnystä lähteä luontoon. Retkipaikka-sivustolla luonnonystävät ympäri Suomen kertovat käymistään retkikohteista muille kuvin, sanoin sekä tarkoin sijaintitiedoin. Artikkeleista välittyvät lukijalle niin tunnelma kuin konkreettiset käytännön retkivinkit.

Retkipaikan kirjoittajatiimiin kuuluu eri ikäisiä retkeilijöitä ympäri Suomen. Osa tekee lyhyitä päiväretkiä, osa pitkiä vaelluksia, jotkut vähän molempia. Joku seikkailee lastenvaunujen kanssa pääkaupunkiseudulla, toinen mieluiten meloo, kolmas keräilee luontopolkuja. Osalle luonto on harrastus, osalle työ, mutta kaikkia yhdistää rakkaus kotimaamme kauniisiin maisemiin ja siihen valloittavaan hyvän olon tunteeseen, jonka luonnossa liikkuessa saa kokea.

Kesän ja alkusyksyn aikana Retkipaikassa on julkaistu artikkeleita Lahden ammattikorkeakoulun, Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n sekä Metsähallituksen Luontopalveluiden Luonto kaikille -hankkeen tiimoilta.

Vierailevat kirjoittajat ovat kertoneet muun muassa Evolla järjestetystä näkövammaisten nuorten retkeilykurssista sekä Sipoonkorven kansallispuiston uudesta reitistä, joka sopii myös pyörätuolia käyttävälle. Nyt Retkipaikka etsii kirjoittajatiimiinsä lisää esteettömän matkailun piiriin kuuluvia luonnossa liikkujia. Olisitko sinä yksi heistä?

Jos olet luonteeltasi positiivinen, rakastat luontoa ja pidät kirjoittamisesta, on sinulla kaikki tärkeimmät piirteet. Plussaa on, jos sinä tai retkiseuralaisesi tykkäätte myös valokuvata, sillä Retkipaikan jutuissa kohteet esitellään tekstin ohella aina myös muutamin valokuvin.

Retkipaikkaan kirjoittaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, joten jokainen saa kirjoitella retkistään sellaisella tahdilla kuin itse haluaa.

Retkipaikan väki auttaa jutun ideoinnissa ja neuvoo kirjoitustyössä sekä kuvien kanssa aina tarvittaessa.

Jos haluat kirjoittaa jutun tai pari jäämättä kuitenkaan vakituiseksi kirjoittajaksi, sekin onnistuu mainiosti. Mikäli mielenkiintosi heräsi, laita sähköpostia osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja kysy lisää.

Tuodaan yhdessä maamme esteettömät luontokohteet ihmisten tietoon ja lisätään tietoa esteettömästä retkeilystä!

Teksti: Jonna Saari/Retkipaikka.fi