VAU:n joulukalenteri, luukku 16 – Lauri Jaakkola

Lauri ei halua appelsiinia.

Olen Lauri Jaakkola, VAU:n tiedottaja. Olen työskennellyt VAU:ssa vuoden 2011 alusta saakka, eli pian tulee täyteen kahdeksan vuotta.

Asun Vantaalla, mutta kotoisin olen Kannuksesta, pienestä keskipohjalaiskaupungista, josta on tullut kaksi pääministeriä: maailman ensimmäinen sosiaalidemokraattinen pääministeri Oskari Tokoi (1917) ja Suomen nuorin pääministeri Esko Aho (1991–1995).

Kannuksessa (nykyään 5 500 asukasta) ikäluokat ovat pieniä, joten joukkuelajeista pitävällä lapsella ei ollut valinnanvaraa; pelaajia riitti käytännössä vain yhteen lajiin kerrallaan. Ensin ikäluokkani pelasi jalkapalloa, sitten pesäpalloa, sen jälkeen lentopalloa ja lopulta salibandya, jota tahkosimmekin koko nuoruutemme.

Se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Kun tiivis kaveriporukkamme hajosi opiskelemaan eri puolille Suomea, saimme huomata, että joka paikassa ei ole samanlaista joukkuehenkeä. Pelaaminen ei ollut enää yhtä kivaa kuin ennen ja päätin lopettaa.

Pelasin nuorena salibandya paitsi tosissani seurajoukkueessa myös huvikseni sunnuntaisin Kannuksen lukiolla ”palomiessähly”-nimisellä vuorolla. Nimi on hipsukoissa siksi, että Kannuksen kokoisessa paikassa ei todellakaan ole palomiehiä – edes vapaapalokuntalaiset mukaan laskettuna – riittävästi muodostamaan sählyporukkaa. Palomiessählyssä pelasi siis kaikkia muitakin kuin palomiehiä, minä mukaan luettuna.

Palomiessähly oli oikein sellaista puhdasoppista työpaikkasählyä, pienet maalit, ei maalivahteja, ei kaukaloa, ei oikeastaan sääntöjäkään, ellei kirjoittamattomia lasketa. Nyt ihan vastikään olen palannut tämän salibandyn rosoisen pikkuserkun pariin, kun olen alkanut käydä pitkän tauon jälkeen vastaavanlaisella työpaikka-/kaveriporukkavuorolla Järvenpäässä.

Jotain on kuitenkin muuttunut. Siinä missä palomiessählyaikoinani olin nuori ja salskea huippupelaaja ikääntyvien köpöttelijöiden keskuudessa olenkin nyt itse tuollainen ikääntyvä köpöttelijä – vaikkakin vasta 34-vuotias, mutta ruuhkavuodet ja liian vähäinen liikunta ovat tehneet tepposensa.

Nuorempanakin saattoi joskus joku paikka venähtää pelin tiimellyksessä, mutta silloin sen osasi aina paikantaa johonkin tiettyyn kontaktitilanteeseen. Nyt saattaa heti vuoron alussa alkaa ikävästi kiristää nivusesta, vaikkei ole vielä edes ottanut ensimmäistä juoksuaskelta. Koita siinä sitten väläytellä näytteitä nuoruusvuosien taituruudesta…

Mutta kun hyväksyy sen, että tässä vaiheessa ei enää kyse ole siitä, että kehittyisin päivä päivältä paremmaksi pelaajaksi, niin parketilla köpöttelystä voi yhä saada aivan samanlaista nautintoa kuin takavuosien sunnuntaialkuilloista Kannuksen lukiolla. Pelin luonne, se hauskanpidon ja ainakin puolitotisen voitontavoittelun yhdistelmä ei ole kadonnut mihinkään.

VAU:n joulukalenterissa joka päivä jouluaattoon saakka VAU:n työntekijä tai aktiivinen vapaaehtoistoimija esittelee itsensä. Joulukalenterin aiemmat luukut löytyvät TÄÄLTÄ.