Iloliikkujat koulutttautuivat ja pääsivät tositoimiin

VAU kouluttaa joka toinen vuosi vertaisohjaajia, jotka kulkevat nimellä Iloliikuttajat. Tänä vuonna uusia Iloliikuttajia koulutettiin 27.–29. syyskuuta Etelä-Pohjanmaan opistolla Ilmajoella. Uusia koulutettavia oli yhdeksän ja mukana oli saman verran myös jo aiemmin koulutuksen käyneitä Iloliikuttajia.

Koulutuksessa käytiin läpi ohjaamista, pelejä, jumppia sekä soveltamisen monia muotoja. Ajatuksena on, että Iloliikuttajat ohjaavat helposti sovellettavia matalankynnyksen liikunta-aktiviteetteja, joihin on helppo tulla mukaan.

– Iloliikkujat eivät ole liikunnan ammattilaisia, vaan omalla tasollaan ja tavallaan liikkuvia vertaisia, jotka vievät eteenpäin hauskan liikkumisen ilosanomaa. Iloliikkuja-koulutukset ovat avoimia VAU:n jäsenyhdistysten jäsenille, kertoo VAU:n tapahtumakoordinaattori Tiina Siivonen.

Iloa yhdessä liikkuen

Koulutuksesta siirryttiin sujuvasti käytännön toimintaan perjantaina 4. lokakuuta Turussa, kun Kupittaan urheiluhallilla järjestettiin eläkeläisväestölle suunnattu monikulttuurinen Iloa yhdessä liikkuen -tapahtuma.

Päivään sisältyi ulko- ja sisäliikuntaa. VAU:n Iloliikuttajat olivat tapahtumassa mukana ohjaamassa puhallustikkaa ja tarkkuusheittoa. Iloa yhdessä liikkuen -tapahtuma keräsi runsaslukuisen osanottajakaartin.

Lisätiedot Ilo liikkua -toiminnasta VAU:n sivuilta.