Tanssilavoilta iloa ja energiaa arkeen

Monelle heinäkuu on kesän parasta aikaa. Luonto on vehreimmillään ja aktiviteettejä lomalaisille on vaikka kuinka paljon. Järvessä voi vesijuosta, veneillä, kalastaa, uida tai nauttia vedestä rannalla istuen ja päivää paistatellen. Hyötyliikuntaa saa, kun pilkkoo puita ja kantaa ne saunalle tai pinoaa seinustalle. Ruohonleikkuusta tulee askeleita ja suositus 10 000–15 000 askelta päivässä varmasti täyttyy. Metsässä kävely tai apuvälineen kanssa taiteilu on tasapainolle hyvää harjoitusta. Erilaisilla pyörillä pyöräillen voi hurauttaa torille, lähikauppaan tai nauttia kesäisistä maisemista. Marjat kypsyvät loppukesästä, joten kyykkimistä ja sorminäppäryyttä tarvitaan niitä keräillessä tai sieniä poimiessa. Lisäksi kesäisin monet pienemmätkin tanssilavat avaavat ovensa tanssijoille ja elävän musiikin kuuntelijoille. Tanssi on todellista liikettä ja siinä tarvitaan niin tasapainoa kuin suuntavaistoakin, ettei tule törmäyksiä muiden parien kanssa. Hienoa on, että tanssilavoilla näkee myös pyörätuolitanssijoita. Kaikki tanssijat kesän rientoihin lavoille mukaan ja olkoon tyyli vapaa!

Perinteisille lavatansseille kuuluu hyvää. Siinä missä vähän iäkkäämpi väki on aina ollut innokasta lavatanssikansaa, viime vuosina myös nuorempi sukupolvi on löytänyt tiensä tämän oivan harrastuksen pariin. Tanssi onkin parhaassa tapauksessa jotain, joka yhdistää meitä ihmisiä – ikään, kokoon ja toimintakykyyn katsomatta! Kaikki pystyvät tanssimaan ja jokainen oppii kyllä, jos ei vielä osaa.

Yksi tanssin terveyden kannalta merkityksellisistä puolista on, että tanssiessa kohoaa kunto ihan huomaamatta. Lavatansseissa pyörähdellessä aika liitää kuin siivillä ja aivan yhtäkkiä onkin viimeisen kappaleen vuoro. Paita hiessä sitä huomaa, että tulipahan tanssittua helposti muutamakin tunti – välillä rauhallisempaa foksia, sitten taas vauhdikkaampaa jenkkaa. Jos vastaavanlaista intervalliharjoitusta lähtisi lenkkipolulle tekemään, saattaisi jäädä yhteen kertaan… mutta lavoille palaa varmasti mielellään jo heti seuraavana viikonloppuna! Musiikki ja tanssin seurallinen luonne kantavat fyysisen väsymyksen yli, eikä lavatanssi-iltaa edes miellä liikunnaksi. Myös tasapaino kehittyy tanssiessa, millä on paljonkin merkitystä, erityisesti talven liukkailla.

Fyysisten terveysvaikutustensa lisäksi tanssi kohottaa mielialaa ja parantaa tutkitusti mm. muistia. Musiikin tahtiin liikkuminen on siis parasta terapiaa ja oman toimintakyvyn ja mielenkin vireyden ylläpitoa! Pienet murheet ja masennukset jäävät sinne tanssilavan nurkkaan, kun orkesteri soittaa ensimmäiset sävelet omasta lempikappaleesta. Olo on tanssien jälkeen keveä, uni maittaa, ja seuraava aamu aukeaa pirteällä mielellä. Janojuomanahan lavatansseissa on tapana nauttia raikasta vettä tai limpparia.

Myös tanssipari on usein ihan käden ulottuvilla, kunhan vain tarttuu rohkeasti tilaisuuteen. Lavatansseihin voi mennä oman tanssikaverin kanssa, isommalla porukalla, tai ihan hyvin yksinkin. Kaverin kanssa voi mennä tanssimaan, sukupuolesta riippumatta. Usein lavoilla on enemmän naisia kuin miehiä ja monesti naiset tästäkin syystä tanssivat myös keskenään. Vaikka olisi lähtenyt matkaan oman kaverin kanssa, kannattaa tanssia tilaisuuden tullen myös muiden kanssa. Tanssiessa tapaa luontevasti paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja voi tutustua uusiin ystäviinkin. Tämä seurallinen ulottuvuus tuokin tärkeän lisän tanssiharrastukseen, erityisesti, jos tulee helposti jäätyä neljän seinän sisälle telkkaria katselemaan.

Useilla lavatanssipaikoilla on erikseen naisten ja miesten hakuvuorot, mutta enenevässä määrin myös sekahaku on käytössä. Omalla vuorolla kannattaa olla reipas ja käydä empimättä hakemassa mieluisalta vaikuttavaa tanssiparia. Omia tanssitaitoja ei tarvitse arastella – osa meistä on tanssinut pidempään ja käynyt ehkä kursseillakin, osa on vasta tanssitaipaleensa alussa. Tämä on ihan ymmärrettävää. Myös kokeneelle tanssijalle on mukava kunnianosoitus, kun häntä käydään hakemassa ja aloittelija oppii ilman muuta parhaiten tanssimalla kokeneempien tanssijoiden kanssa. 

Tanssi kuuluu meille kaikille. Se lisää fyysistä ja henkistä hyvinvointia ja mahdollistaa erilaisten ihmisten kohtaamisia sekä yhteisöllisyyttä. Tanssia voi rohkeasi omalla tyylillään ja soveltaa liikkeitä oman toimintakyvyn mukaan. Musiikki kyllä antaa vinkkiä tekemiseen! Jos haluaa oppia eri tanssien perusaskelet ja kuviota, kannattaa mennä mukaan myös tanssikursseille, joita on runsaasti tarjolla esimerkiksi tanssiseuroissa eri puolilla Suomea. Vaikka lähtötasosi olisi mikä hyvänsä, opit kyllä varmasti tanssimaan ja harjoitus tekee mestarin myös tässä.

Iloa kesää ja näkemisiin tanssilavoilla!

Teksti: Piia Korpi, VAU:n koulutuskoordinaattori, jonka tanssijalka vipattaa ympäri vuoden