Kuntokuu-sivusto uudistui

Loppu on aina jonkin uuden alku. Syyskuun Kuntokuun päättyessä näkee päivänvalon uudistunut Kuntokuu-sivusto. Jos mahdollista, sivusto – ja ennen kaikkea sähköinen Kuntokortti – on nyt entistä helppokäyttöisempi.

Kalastusta laiturilta

Vanhan sivuston rekisteröitymiset ovat tosin mennyttä, joten jokaisen Kuntokuuhun sähköisellä kuntokortilla osallistuvan on rekisteröityvä uudelleen. Se onnistuu onneksi helposti.

Kuntokuu järjestetään kahdesti vuodessa: helmi- ja syyskuussa. Uudella Kuntokuu-sivustolla julkaistaan uutisia ja tiedotetaan tulevista kunto- ja harrasteliikunnan tapahtumista myös Kuntokuiden välillä. Mikään ei estä myöskään täyttämästä kuntokorttia ympärivuotisesti. Sähköinen kuntokortti on kätevä tapa pitää itsensä kärryillä omasta liikkumisestaan.

Kuntokorttiin